MERJA PULLA

MERJA PULLA

Myyntipäällikkö, LKV, LVV, KiAt, KED Kaupanvahvistaja tunnus 402000/49

+358 40 542 0609
merja.pulla@tophouse.fi

Alueet:
Järvenpää

Uuden kodin hankinta ja vanhan myynti on prosessi, jonka onnistumiseen tarvitset kokeneen, alueen tuntevan kiinteistövälittäjän, käänny siis puoleeni silloin. Järvenpääläisenä ja Keski-Uudenmaan alueella sekä ympäristökunnissa jo vuodesta 2005 alkaen kiinteistövälitystyön ammattilaisena olen tehnyt satoja asuntokauppoja, joista asiakkaani ovat antaneet kiitollista palautetta. Muun muassa ammattitaito, empaattisuus ja luotettavuus ovat olleet asiakkaideni minusta antamat palautteet.

Kun on muutoksen aika, ota yhteyttä niin laaditaan kodinvaihtosuunnitelma ja tehdään yhdessä unelmista totta.

MINUSTA SANOTAAN:

Todella kovan luokan ammattilainen. Jaksoi tukea ja tsempata myyjjiä haasteellisessa tilanteessa. Otti tilanten haltuun edellisen välitäjän toheloinnin jälkeen. Antoi meille hyviä vinkkejä remontoinnin suhteen, kertoi rehellisesti mikä ostajaehdokkaita oli jäänyt mietityttämään. Kun ostaja löytyi kaupat järjestyivt nopealla aikataululla ja kaikki oli järjestetty joustavasti ajatellen sekä ostajaa että myyjää. Suosittelen lämpimästi Merjaa jos haluat välittäjän joka tekee sen minkä lupaa. Kiitos vielä Merja kaikesta avusta ja tuesta!

Myyjä, Tuusula

Merja Pulla was very patient and professional in the way she conducted the property sales despite the delays that occurred from the bank during our purchasing process. She made tremendous effort to provide us with service in English and she was fantastic at it. It was very important for us to understand many concepts for purchasing a house as this is was our first home and she worked so hard to explain many things to us. She was fair and direct in the bargaining process, making it less difficult for us and most likely for the seller too. She was friendly and, willing to answer our questions even outside work hours. Our experience with Merja’s service was very good.

Ostaja, Jokela

Todella hienosti ja nopeasti. Aivan mahtava ja empaattinen välittäjä.

Myyjä, Järvenpää

Entinen naapurini suositteli asuntoni myynnin välittäjäksi Merja Pullaa oman myyntikokemuksensa perusteella. Merja Pulla valikoituikin sitten tähän tehtävään tapaamisemme perusteella. Hän toimi myyjän välittäjänä myös uutta asuntoa ostaessani. Rautainen ammattitaito, rauhallinen ja miellyttävä esiintymistapa sekä napakka eteneminen veivät molemmat prosessit nopeasti kaupantekovaiheisiin. Oman asuntoni myynti-ilmoitus ennätti olla verkossa vain viikon verran. Voin lämpimästi suositella Merjaa sekä myyjän että ostajan näkökulmista.

Merja Vainio, Järvenpää

Hei!
Olen erittäin tyytyväinen saamaani palveluun, ostaessani asunnon Järvenpäästä.
Merja hoiti hienosti yhteydet myyjään ja auttoi esille tulleissa kysymyksissä.
Tulen varmasti olemaan tarvittaessa häneen yhteydessä. Ja voin suositella häntä myös ystävilleni! Terkuin tyytyväinen asukas.

Ostaja, Järvenpää

Myydessäni osakehuoneistoa, sain ystävällistä, asiantuntevaa, ja laadukasta asunnonvälityspalvelua. Erityisen kiitettävää, oli se tapa, miten Merja hoiti asunnon esittelyn kirjallisesti ja visuaalisine valokuvineen netissä, sekä asunnon esittelynäytöissä. Suosittelen kääntymään Merjan puoleen asunnonvälitysasioissa, niin ei joudu itse stressaantumaan, kun asunnonvälittäjänä on rehti huippuammattilainen!

Myyjä, Tuusula

Varaa maksuton arviokäynti

Arviokäynti on maksuton, kun harkitset asuntosi myyntiä. Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

 

Toimipisteet

Järvenpää: 
Sibeliuksenkatu 27 LH 2, 04400

Helsinki:
Liisankatu 27 A 4, 00170

Lahti: 
Vesijärvenkatu 13, 15140

Yhteystiedot

Puhelin: 040 821 5779

Sähköposti: toimisto@tophouse.fi

Y-tunnus: 2916486-9